Joka kahdeksas Akavan jäsenistä harkitsee tai aikoo lähteä ulkomaille töihin seuraavan vuoden aikana. Se tarkoittaa 35 000 korkeasti koulutettujen etujärjestön jäsentä. Vaikka harkitsevia on paljon, lähtijöiden määrä on Akavan tekemän kyselyn mukaan vielä suhteellisen pieni, ainoastaan 1,6 prosenttia. Akavan kyselyn tiedot kerättiin 4400 akavalaiselta. Vastaajilta kysyttiin, aikovatko he siirtyä seuraavan vuoden aikana ulkomaille ja jos aikovat niin mistä syystä. Yleisimmät syyt ulkomaille muuttoon ovat mielenkiintoisemmat ja kehittävämmät työtehtävät sekä urakehitys. Niillä on merkitystä yli 80 prosentille ulkomaille töihin aikovista akavalaisista. Myös palkka ja verotus olivat tärkeitä motiiveja lähdölle. Tulosten mukaan todennäköisimpiä muuttajia ovat ne, jotka ovat työskennelleet jo aikaisemmin ulkomailla. Muuttohalut ovat odotetusti suurempia nuorten keskuudessa. Miehet lähtevät naisia herkemmin. Muuttointoa lisää myös koulutus.
Taloussanomat 15.1.2004
Return Ticket