
Kenelle
Kansainvälisiin lähtevät työntekijät ja heidän puolisonsa. Perhekohtaisessa valmennuksessa myös lapset voivat osallistua valmennukseen soveltuvin osin.
Puolison osallistumista suositellaan, vaikka hän jäisi kotimaahan, koska komennus koskettaa koko perhettä, vaikka asuttaisiinkin kahdessa maassa.
Perhekohtaiset valmennukset voidaan toteuttaa myös kotivalmennuksina.
Tavoite
Valmennuksen yleistavoitteena on auttaa kansainvälisiin tehtäviin lähteviä työntekijöitä ja heidän perheitään sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja aikanaan takaisin kotimaahan lisäämällä heidän ymmärtämystään kulttuurieroista ja niiden vaikutuksesta käyttäytymiseemme ja antamalla realistista tietoa kohdemaasta ja työskentelystä vieraassa kulttuurissa. Muuttoa vieraaseen kulttuuriin tarkastellaan koko perheen näkökulmasta; töihin lähtevä, mukana seuraava/kotimaahan jäävä puoliso ja eri-ikäiset lapset.
Kohderyhmästä riippuen ohjelma suunnitellaan joko alueellisesti (esim. Aasiaan lähteville), maakohtaisesti (esim. Kiinaan lähteville) joko yleiskurssina tai perhekohtaisena valmennuksena.
Valmennuksissa käsitellään seuraavia pääteemoja, lopullinen ohjelma räätälöidään ennakokyselyn pohjalta:
Johdatus kulttuurieroihin
- Miten arvot vaikuttavat käyttäytymisemme?
- Mitä ovat suomalaiset arvot?
- Kohdemaan arvot - voiko arvoja siirtää?
Kohteena....
- yleistietoa kohdemaasta, sen kulttuurista ja ihmisistä
Miten kulttuurierot näkyvät työpaikalla ja vapaa-aikana (työ- ja tapakulttuurit)
Sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin
- Mitä tarkoitetaan kulttuurishokilla ja mitä se voisi merkitä kohdemaassa?
- Mitä muutto merkitsee työhön lähtevälle, mukana seuraavalle puolisolle ja eri-ikäisille lapsille.
- yksin komennukselle lähtevä
Miten sopeutumista voi helpottaa?
Onnistuneen ulkomaankomennuksen edellytykset ja epäonnistumisen syyt
Kotiinpaluuseen liittyvä kulttuurishokki ja sen ennakointi
Elinolosuhteet kohdemaassa
Muuttoon liittyviä käytännön ohjeita
Valmennukseen sisältyvät tuki- ja neuvontapalvelut koko komennuksen ajan ja 2 kk kotimaahan paluun jälkeen
Kesto 1-2 pv.