Tee työtäs ulkomailla

Artikkeli City-lehdessä

Lama uhkaa ja mieli palaa ulkomaille. Siispä koti pakettiin, hyvästit sukulaisille ja suuntana suuri maailma. Lähettäkää minut pois!

Helpoin tapa työskennellä ulkomailla on hankkiutua työkomennukselle.

Keskimääräinen suomalainen lähtijä on 26–35-vuotias tekniikan tai kaupan alan ammattilainen, joilla on jo muutama työvuosi takanaan.

Amerikkalaisen, 150 monikansallista yritystä käsittävän tutkimuksen mukaan suurin osa työkomennukselle lähtevistä on aikeissa viipyä siellä alle kaksi vuotta. Noin 65 prosenttia komennuksille lähtevistä on ensikertalaisia.

Tärkeimmät syyt lähteä ulkomaankomennukselle ovat vaihtelunhalu, palkka sekä halu kartuttaa työkokemusta ja solmia kansainvälisiä suhteita. Ulkomailla työskentelyn sudenkuoppa on perhesiteiden kiristyminen. Noin 90 prosenttia komennuksen keskeyttämisistä johtuu perheen sisäisistä ongelmista.
Loputtomat bileet

Ei töitä, ei ystäviä, kämppäkavereina yhdeksän korealaista. Laura Latvalan, 26, vuosi Australiassa ei alkanut ruusuisesti. Work & Travel Companyn kautta maailman toiselle puolelle työhön ja bilettämään matkanneelle Latvalalle oli järjestetty majoitus neljäksi ensimmäiseksi yöksi sekä muutama päivä varastohommia. Sen jälkeen hän oli omillaan.




"Kämppä löytyi kyselemällä muilta ulkkareilta. Työpaikka löytyi, kun baarin vessassa autoin vierasta tyttöä pitelemällä kiinni vessakopin ovea. Tyttö kysyi, kiinnostaisiko työ elektroniikkakaupassa." Sitä ennen Latvala oli jaellut CV:tä viikkotolkulla.

"Edes Subwaylle eivät huolineet. Travellereilla on huono maine, he lupaavat jäädä puoleksi vuodeksi, mutta häipyvätkin kahden kuukauden jälkeen."

Neljä päivää viikossa kaupan kassalla jätti aikaa juhlimiseen.

"Jokusen kerran olin töissä krapulassa, mutta se ei haitannut."

Kassapalvelu ei ollut kampaaja-pukuompelijan unelmatyö, mutta voitti kavereiden hommat raksalla, baareissa ja tehtaissa.

"Tiesin etukäteen, ettei tarjolla oleva työ olisi hohdokasta."

Palkka määräytyi iän mukaan. Latvalalle maksettiin kymmenen euroa tunnilta, hänen 18-vuotiaalle ystävälleen vain kuusi.

"Rahaa ei jäänyt reissulta, mahtavia kokemuksia sitäkin enemmän."



Lue koko artikkeli:

« Toukokuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031 

© Return Ticket® 1997-2011. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.