Usein ulkomaille työmatkalle matkustavat kokivat työnsä vaatimukset ja yksityiselämän yhdistämisen harvemmin matkustavia hankalampana. Työntekijöiden mukaan toistuvat matkat huononsivat heidän suhdettaan puolisoon, lapsiin ja ystäviin ja vaikeuttivat elämän suunnittelua. Kolmannes tutkimukseen osallistuneista oli joutunut muuttamaan suunnitelmiaan työmatkojen vuoksi.
Tutkimuksen mukaan myös työpäivät venyivät ulkomaan matkoilla, mikä taas vähensi työntekijän vapaa-aikaa ja heikensi palautumista. Työpäivän pituus oli keskimäärin 10,3 tuntia, eivätkä yli 12 tuntia kestävät työpäivät olleet harvinaisia. Myöhään illalla työmatkalta palaava ehtii myös harvoin saada riittävästi lepoa ennen seuraavaa työpäivää.
Kun matkojen määrät lisääntyivät, myös työn määrälliset ja laadulliset vaatimukset kasvoivat. Tämä taas lisäsi työn kuormittavuutta ja työmäärää. Matkoilla voi joutua tekemään vaikeitakin päätöksiä nopeasti. Toistuviin matkoihin näyttää myös liittyvän hieman suurempi todennäköisyys huonoihin elämän-tapoihin, kuten alkoholin käyttöön.
Matkat toivat myös lisää voimavaroja
Tutkimuksessa tuli ilmi myös matkustamiseen liittyviä myönteisiä puolia. Työntekijät kokivat ulkomaan matkojen tuovan mielekkyyttä työhön ja neljä viidestä vastaajasta koki matkojen ansiosta ymmärtävänsä paremmin omaa työtään. Toisaalta mitä useammin työntekijä matkusti, sitä omistautuneempi hän oli työlleen.
Työterveyslaitoksen ulkomaan työmatkojen kuormittavuutta ja niiden vaikutusta hyvinvointiin kartoittanut tutkimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Myös kansainvälisesti aihetta on tutkittu vain vähän. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset tekivät vuonna 2009 kaikkiaan 1, 1 miljoonaa työmatkaa ulkomaille, kun myös työhön liittyvät risteilyt ja päivämatkat lasketaan mukaan. Ulkomaille tehtiin melkein 900 000 sellaista työ- ja kokousmatkaa, jonka aikana yövyttiin kohdemaassa.
Työntekijöitä seurattiin vuoden ajan kolmella kyselyllä. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi noin 1 500 ja viimeiseen kyselyyn noin 1 000työntekijää.
Työmatkojen vaikutusta perhe-elämään kyseltiin myös työntekijöiden puolisoilta.